Vaihtovuoteni Puolassa

sunnuntai, 4 huhtikuu, 2010

Kaksi vuotta Dublinia, ja päätin että maisemanvaihdos on tarpeellista. Lisäksi tapaamani vaihtarit Dublinissa saivat minutkin kaipaamaan sitä huoletonta, mystistä ja täysin kuplassa vietettyä aikaa, jota jokainen sen kokenut yliopisto-opiskelija muistelee hartaasti elämänsä huippuhetkenä.

Toki minä olen hieman erilainen kuin muut vaihtarit. Tämä ei ole minun merkittävin kansainvälinen kokemukseni (Irlanti on) ja lisäksi olen matkustanut paljon. Ainoastaan natiivit puhuvat parempaa englantia kuin minä. Tunnen olevani hieman kuin aikusopiskelija lukiossa. Siitä huolimatta olen onnellinen että ryhdyin tähän, toki vuosi ei ole vielä lopuillaan. Ehkäpä ryssin lopputentit?

Niin, vaikka opiskelisitkin jo valmiiksi ulkomailla, mikään ei estä sinua lähtemästä Erasmus- tai muuhun vaihtoon kolmanteen maahan. Minun yliopistossani prosessi oli suhteellinen yksinkertainen, toki vaivaa piti jonkun verran nähdä, mutta se kuuluu asiaan. Tässäkin asiassa sinua kohdellaan kuten normaalia Irlantilaista opiskelijaa. Minulla konkreettisia vaihtoehtoja paikan suhteen oli vain yksi, Puola. Valmiita ohjelmia olisi ollut kolme kappaletta myös Ranskaan, mutta niihin en voinut hakea koska en ole opiskellut kieltä. Irlantilaiset eivät ole hanakoita lähtemään vaihtoon, lähinnä niin tekevätkin kieltenopiskelijat, joten on aika todennäköistä että vaihtopaikoista ei joudu taistelemaan.

Vaikka yliopistosi vaihto-ohjelmat olisivatkin surkean vähäisia (erityisesti verrattuna Suomeen) voit hankkia paikan itse, mutta siihen minulla ei riittänyt virtaa. Erasmus -vaihdon eräs ominaisuus muistaakseni oli myös se, että jos päättää lähteä omaan kotimaahansa vaihtoon, ei rahallista tukea joko saa tai se on huomattavan pieni. Itse en nähnyt tarpeelliseksi edes harkita tätä vaihtoehtoa, mutta ehkäpä koti-ikäväiselle tervetullut helpotus?

Ensi syksynä aloitan viimeisen vuoteni Dublinissa, se tuntuu kovin haikealta mutta toisaalta tervetulleelta. En aio jäädä Irlantiin, mutten myöskään usko että palaan Suomeenkaan, voi olla että tämä blogi saa jatkoa maisteriopintojen myötä, jostain toisesta maasta käsin.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.