Tämä blogi on perustettu avuksi kaikille, jotka suunnittelevat alemman korkeakoulututkinnon suorittamista (tai miksei muutakin oleskelua) Irlannissa.

Lukiota lopetellessani ja jatko-opintosuunnitelmien muotoutuessa turhaannuin saatavilla olevan tiedon vähyyteen. Cimon maaopas oli tällöin kovassa käytössä, mutta erityisesti halusin käytännön ohjausta, jota ei tuntunut saavan yhtään mistään. Suomalaisia opiskelee taatusti jatkuvasti Irlannissa tutkintoa, mutta silti tunsin itseni tietyllä tavalla pioneeriksi, sillä minulla ei ollut minkäänlaisia aiempia kytköksiä maahan. Koska koko prosessi ei ollut missään nimessä läpihuutojuttu, päätin koota tänne kaiken sen, mitä olisin toivonut tietäväni etukäteen.

Jos jostain aiheeseen liittyvästä tulee kysymyksiä, vaikka täällä onkin todella hiljaista, voit kommentoida alle. Kaikista kommenteista saan kuitenkin ilmoituksen sähköpostiin, jota luen päivittäin, vaikka täällä en ikinä käykään.

(Opiskelen Trinity Collegessa Dublinissa kurssiyhdistelmää yhdestä humaanisesta ja yhdestä valtiotieteestä, näiden tiedekuntien toiminnasta tiedän siis eniten. Vähiten tiedän luonnontieteistä.)

Yksi vastaus kirjoitukseen “Sisällöstä lyhyesti”

  1. Juuli sanoi

    Hei, itse olen lukion toista luokkaa käyvä ulkomailla opiskelusta haaveileva nuori nainen, ja halusin vain kiittää teikäläistä SUURESTI tämän blogin luomisesta. Nyt aijon ottaa lisää selvää Irlannin mahdollisuuksista ja luulenpa, että aijon ehdottomasti hakea sinne… Olin jo viime vuoden lukiovaihdossa Ranskassa, mutta korkeat lukukausimaksut ovat kaatamassa Pariisi -haaveitani. Kirjoittamisesi perusteella Dublin vaikuttaa paratiisiltani; haaveissani on todella lähteä vaihtoon yliopistostakin, kuten itsekin teet, rakastan myös vanhanaikaista romanttista kaupunkikuvaa ja uusia kulttuureita. So, thank you, tha’ts all i wanted to say.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.